lauantai 31. tammikuuta 2015

Tunturipyörä-laatikko

Furniture made of wooden motor delivery box

Tämä laatikko on aarre. Siinä on aikoinaan tuotu Saksasta pappatunturin moottoreita. Tätä en siis ole tehnyt itse. Pyörät, kahvat ja istuinosan on lisännyt tyttöystävän isä ja laatikon on varmaankin tehnyt saksalainen puuseppä. 


Furniture made of wooden motor delivery box

Tässä laatikossa on kalanpyrstöliitokset! Nykyään en voisi kuvitella puista kuljetuslaatikkoa saatikka liitoksilla. Huomaa myös, että levyjen saumat eivät jatku kulman jälkeen samassa kohdassa. Mahtavaa työtä arkiesiineessä. 


Furniture made of wooden motor delivery box

Tällä hetkellä pidämme siellä lautapelejä. Katso myös, että liitoksia ei ole tarvinnut tukea myöskään sisäpuolelta. Hehkutankohan liikaa tätä laatikoa ja sen liitoksia? En.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Parveketuoli

Tässä olen yhdistänyt kaksi kaatopaikkalle kypsää tuolia. Jalat ovat toimistotuolista, jossa verhoilut olivat puhki. Istuinosa on tehty vanhan puutarhatuolin laudoista. 


diy garden chair


Puutarhatuolin laudat osoittautuivat todella kovaksi aasialaiseksi puulajiksi. Helppo homma muuttui loputtoman tuntuiseksi hiomiseksi. Lopullinen pinta oli kuitenkin helppo maalata, kun pohjatyöt oli tehty kunnolla, 


diy garden chair

Raudasta tein istuinosaan tuet, joilla toimistotuolin jalat pystyttiin liittämään. 


Ikea molger got new green socks. Diy project.

Ylimääräisellä maalilla maalasin Molgeriin uudet vihreät tassut. Purkki jäi toki kummittelemaan varastoon. Mitähän vihreää meille vielä tulee?